Pienet karvaiset lapset

Olen aina ollut eläinrakas.
Meillä on ollut papukaija Kaija, kissoja (Racke, Jocke ja Misse), ja kani (Rex) kun olin pieni.
Ensimmäinen oma lemmikki aikuisiällä oli lisko, Ramon.

Ostettu Puutorin akvaariosta v.2002, silloin sanottiin että hän olisi noin 4v vanha eli hän on nyt sitten noin 14v. Ei mitään hajua oikeasta iästä, tai milloin olisi odotettavissa että hän kaivaa viimeisen kuopan terraariossaan.
Puutorin akvaariosta hain myös (tyhmänä....) ensimmäisen frettini v.2004. Oma pieni kaunis Dizzy, joka oli todella pieni... Pienen söpön eläimen elämäntarina jäi lyhyeksi, 30.12 2004 hän kuoli, ruumiinavaus paljasti että pieni keho oli täynnä syöpää. Olinhan minä tiennyt parin kuukauden ajan että hän on kipeä, mutta ei edes eläinlääkäri osannut arvata että hän oli niin sairas.
Jaksoi leikkiä kuitenkin, kiipeillä ja roikkua sukista..
Se oli vain esimakua siitä miten sitkeä pieni näätä voi olla.

Toinen sitkeä näätäni oli Maya.
Pieni mutta pippurinen, unelma-ammattina lävistäjä.
Mayan sain kotiin 2005, myöhemmin samana vuonna hain kotiin Japi-pojan, joka myös pääsi yllättämään.
Mayalla todettiin kesällä 2008 vatsaportin kasvain, jokainen joka on rakkaasta lemmikistä luopunut tietää sen tuskan kun lääkäri kertoi mitä leikkaus oli paljastanut.
Päätettiin ettei anneta hänen herätä enää, ei enää tuskaa... Syliini kuoli rakas Mayani, en ikinä unohda sitä järkytystä kun hänellä jäi silmät auki. En voinut uskoa että hän on kuollut. Kolme tuntia aikaisemmin oltiin vielä kotona, leikittiin sukkaleikkiä joka oli        Mayan lempileikki!
Miten hitossa hän oli jaksanut päivittäin leikkiä ja touhuta?
Hitsi mikä huijari.. (Mayan kuva on sivulta http://web.mac.com/achsferrets/ACH%60s_Ferrets/2005_pentue_A_kuvia.html)

Japi pieni valkoinen jäi yksin, ei ollut tyytyväinen. Japille löytyi pieni kaveri, ja Molli muutti meille.
Japista oli hauskaa käydä pihalla leikkimässä, ja Mayan kuoleman jälkeen hän piristyi oikeastaan vain ulkona.
Kun Molli oli meille muuttanut, vein vielä Japin iltaisin ulos pikkulenkille talon ympäri, jotain tuttua kuitenkin kun kotiin oli muuttanut uusi karvapallo.
Ulkoilut sitten loppuivat kun naapurin mäyräkoira pääsi hyökkäämään Japin kimppuun. Uskomattoman nopea sellainen pieni koira on, näin että se tulee mutta en saanut Japia ajoissa syliin.
Hengissä selvisi, pari kertaa jouduttiin käymään nesteytyksessä, vasta ruumiinavauksessa selvisi että oli perna haljennut.
Niin, Japin kuolinpäivä on muuten kaiverrettuna kihlasormukseeni, hyvä ajoitus...

Ja sitten minulla oli Molli. Pieni, masentunut Molli joka muutti sohvan alle asumaan kun Japi ei tullut enää kotiin.
Molli joka olisi mielellään tutustunut paremmin kissaamme Mortti, jota haettiin Japin kuoleman jälkeen. Harmi että Mortti pelkäsi, ja pelkää edelleen neidin teräviä hampaita.
Olin jo valmis luopumaan Mollista, että hän saisi muuttaa uuteen kotiin missä olisi näätäkavereita, mutta jostain syystä hän sitten piristyi, ja muutti pois sohvan alta, ja tuli taas leikkimään kanssani iltaisin.

Häiden jälkeen joulukuussa 2009 hain kotiin näätäpoika-Murphyn, ja Molli oli tyytyväinen.
Mortti sai keväällä 2011 kissakaverin, tyttö nimeltään Milli.

Tulipa pitkä tarina, vaikka olikin lyhennetty versio.
Kerron kaikista lisää myöhemmin, nyt pitää kyllä mennä nukkumaan.
Jos saa nukkua... Pieni suloinen poikani on varsinainen Nightcrawler, 1,60m sänky on liian pieni meidän perheelle.
Kauniita unia!