Maya

Minulla ei ole kuvia Mayasta.
En ole ikinä tajunnut sitä kuvien ottamista, nyt olen kyllä viime vuosina ryhdistäytynyt koska ei se ole mukavaa kun rakkaista on muistot vain pään sisällä. Kyllähän ne sielläkin säilyy kunnes dementia iskee, mutta olisihan se mukavaa jos olisi niitä oikeita kuvia, joita voisi ottaa esille aina välillä.

Maya syntyi Porissa 17.3 2005.
Hän oli onnettoman kokoinen pieni rääpäle kun näin hänet ensimmäisen kerran, mutta kaikista pennuista hän oli rohkein, ainut joka ei huutanut heti äitiä kun otin syliini.
Mayalla oli terävät hampaat, ja hän myös mielellään käytti niitä.
Ah, se tunne kun pieni tyttö upottaa hampaansa korvanlehteen... Tai varpaaseen.
Nam, nam, nam.
No, onneksi Maya uskoi minusa suhteellisen nopeasti, äitiä ei purra, piste.
Onneksi hän myös uskoi että isääni ei saa purra, muuten olisi varmaan ollut pakko muuttaa.
Valitettavasti hän ei sitten uskonut juuri muita...
En vain onnistunut opettamaan hänelle että ihmisiä ei saa purra, joten ei meillä käynyt paljon vieraita.
Veljeni ystävää hän puri nenään, minun ystävät saivat kokeilla miltä tuntuu näädän hampaat huulessa, silmäluomessa ja korvassa.
Toisaalta... Saa kyllä syyttää itseään, jos olen sanonut että on ärhäkkä neiti, ja että ei missään nimessä saa päästä naaman lähelle, niin ei ole enää minun (eikä Mayan...) ongelma jos ihminen on sitä mieltä että ""onpa söpö otus, ja kyllähän kaikki eläimet tykkää minusta, kyllä se mummin naapurin serkun kaiman kissakin tulee aina syliin".
On minulla kuitenkin jossain mustaa valkoisella näyttelytuomareiden mielipide Mayasta, "erittäin ihana luonne"...
Rakas huijari.

Keväällä 2008 huomasin että Mayalla ei ole kaikki hyvin. Tuli limaista, veristä eritettä jalkojen välistä, joten tottakai käytiin lääkärissä. Verikokeet otettiin, lääkäri painoi mahaa ja tunnusteli, vikaa ei löytynyt vaikka tulehdusarvot oli lievästi koholla, antibiootit kuitenkin auttoivat.
Meni  pari viikkoa, niin Maya meni ihan veltoksi. Oksenteli, oli täysin voimaton.
Päivystykseen --> röntgenkuvat paljasti pelkkää kaasua suolessa --> nesteytys ja kipulääkettä --> pirteä Maya kotona taas.
Vähän ajan kuluttua jalkojen välistä tuli taas limaista, veristä eritettä.
Kyllähän sitä silloin jo tiesi että seuraavasta lääkärinreissusta tulisi viimeinen.
8.7 2008 käytiin Vettorissa, olin päättänyt että leikataan auki ja katsotaan onko vika korjattavissa.
Kuten aikaisemmin kirjoitin, mitään ei voinut enää tehdä.
Rakas Maya jäi sinne, ei minulla olisi edes ollut hautapaikkaa hänelle.
Enhän ollut mitenkään osannut varautua siihen että hän kuolisi niin nuorena.
Olin aina varma että sekunda-Japi lähtisi ennen Mayaa.

Minulla on vieläkin ikävää Mayaa...