Ei sitä vaan nyt tulekaan kirjoitettua mitään.
Huomasin että tuo vuorotyö on aika raskasta.
Tai ei siinä muuten mitään, mutta ei oikein taida sopia pienen lapsen äidille...
Kamala ikävä kun olen töissä, varsinkin kun tekee ilta-aamu ilta-aamu...
Ei ehdi näkemään poikaa juuri ollenkaan.
Ja pojallakin on kova ikävä...
Kun se ei tiedä mitenpäin olisi kun tulen kotiin töistä!
Nauraa ja huutaa ja taputtaa käsiä ja halaa halaa halaa eikä tahtoisi muuta tehdäkään kuin olla sylissä ja halata ja pussailla.
No, jos nyt kuvittelisi että tämä tilanne rauhoittuisi jossain kohtaa.
Kyllä varmaan kaikki totumme tähän pikkuhiljaa.
Enhän ole ensimmäinen enkä viimeinen tässä tilanteessa.
