Tuntuu oudolta

Nuorempana oli ihan itsestäänselvää että joo, tottakai minulla tulee aina olemaan paljon ystäviäm ihan niinkuin silloin sanotaan vaikka 18-vuotiaana kun ei tarvinnut edes sopia kenekään kanssa että nähdäänkö jossain, riitti kun vaan meni paikalliseen niin aina siellä oli kavereita joiden kanssa jäi juomaan kahvit/kaljat/kokikset ja mukavaa oli ja juttua riitti.
Nyt olen sitten viimeisten vuosian aikana joutunut hyväksymään sen että elämät muuttu, joidenkin kanssa ei olekaan enää mitään yhteistä ja yhteydenpito jää, toisten kanssa haluaisi pitää yhteyttä mutta jostain syystä aika ei riitä, jompikumpi aina töissä, ja kun on vapaata tahtoo vain olla ja nauttia ja löhötä....

Ja nyt, kun on äiti...
Joo, rakastan poikaani yli kaiken, mutta onhan se hiukan turhauttavaa kun näkee ehkä yhden ystävän kuukaudessa jos sitäkään!
No, ei tarvitse olla ihan yksin, onhan minulla veljiä, miehellä on sisko ja veli, ja on meidän vanhemmat...

Mutta olisin niin iloinen jos joku soittaisi minulle ja sanoisi että "Hei! Keitäks mul kahvit? Oon ihan täs nurkan takana!"
Sen sijan että kalenterista katotaan että milloin saattaisi sopia ja sitten perutaan kuitenkin.....